Tuu tupahan -tapahtuman kotikohde

Päivärinne

Talon tarinaa talon isännän kertomana

Paikan nimi: Päivärinne

Rakennettu (luultavasti) vuonna 1910, kunnostettu vuosina 2013–2015

Rakennusmateriaali: Hirsi

Päivärinne on vanha torppa. Kun purin mökin jo lahoamaan päässeitä sisuskaluja, niin vuosiluku 1910 tuli vastaan useamman kerran, sillä eristeiksi asetellut Lahti-lehdet oli kaikki päivätty tuolle vuodelle. Samalla sijalla on varmaan ollut mökki jo kauemmin, mutta vuosisadan toisen kymmenen alussa se taisi saada viimeisen silauksensa. Erityisen hellin mielin katson vanhaa valokuvaa Päivärinteestä ja sen asujaimista 1910-luvun alusta. Siinä Pekkolan perhe seisoo, oman tulkintani mukaan, juuri remontoidun uuden kotinsa edessä rantaan viettävällä rinteellä. Talvinen keli näyttää kuvassa poikkeuksellisen pehmeältä. Rannassa on varmaan ollut toisinaan pirun kylmä asua, kun talvituuli on puhaltanut vapaana virranneen Vuolenkosken yli. Toisaalta kesällä aurinko lämmittää rantaa melkein koko päivän, mistä tiluksen nimi.

Kymmenluvulla Vuolenkoski oli vailla sotien jälkeen rakennettua patoa. Kosken kuohujen ääni on varmasti kuulunut hyvin Päivärinteen rappusille. Silloin naapureita asui vieretysten. Kymijoen itärannalla nykyiseltä sillalta pohjoiseen oli ainakin neljä punaista pientä tölliä pitkin rantaviivaa. Näistä jäljellä on kaksi. Töllien pihoilta on voinut katsoa, kun Tauno Palo -elokuvaa Koskenkylän laulu kuvattiin tai kun Kille Oksasen stunttimies laski tukilla Vuolenkosken elokuvaa Laulu tulipunaisesta kukasta tehtäessä. Vuolenkosken kuohut olivatkin suomalaisille tuttu näky elävien kuvien kautta, sillä pelkästään nämä kaksi elokuvaa näki yli miljoona ihmistä. Nyttemmin Päivärinteen rannassa on järjestetty kyläläisten voimin, vähän kuin kaveriporukassa, lämminhenkisiä elokuvailtoja kolmena vuonna perätysten.

Pekkolan perhe piti -10-luvulla Päivärinteessä leipomoa. Itseltäni on vielä keksimättä, että mitä yritystoimintaa rannassa voisi harjoittaa. Tätä kirjoittaessani Päivärinteen kunnostustyö on kesken, ja on hieman epävarmaa, että ehtivätkö kaikki vaiheet valmiiksi Tuu tupahan – tapahtumaan mennessä. Silti olen oikein ylpeä, että koko hommaan tuli lähdettyä vajaat pari vuotta takaperin. Olin juuri tullut takaisin vaihto-opiskeluista, ja asustin kesän mökissä kylällä töitä tehden. Vaihtoehtona oli muuttaa takaisin Tampereelle viimeistelemään opiskelut tai jäädä Vuolenkoskelle. Ihan näppituntumalla päätin jäädä kylälle, sillä maalaisarki vain veti sen verran kovasti. Koen, että remonttihommat, pätkätyöt toimittajana, lannanluonti kotitilalla, kylähumppa-ajelut, urheiluseura Kirin sählyvuorot, kaverit ja illanvietot yhdistettynä Vuolenkosken erittäin aktiiviseen kylätoimintaan on hauska tapa viettää elämää.

Aloitin päivärinteen purkamisen ensimmäinen syyskuuta 2013. Mankassa soi työtä tahdittamassa veljeltä lainattu Daft Punkin levy. Perinnerakentamisen mahdollisuus piti sulkea pois jo aika aikaisessa vaiheessa, sillä torpan katto oli päässyt vuotamaan ja kosteus lahottanut välikaton lisäksi lattiarakenteita ja seiniä. Silti hirsikehikko osoittautui kelvoksi. Hissukseen muiden hommien ohella sain tutun apumiehen avustuksella purkutyöt valmiiksi joulukuuhun mennessä. Sitten Knaappilan Kaken kanssa tunkkasimme kenallaan ollutta kehikkoa suoraksi ja vaihdoimme huonot hirret uusiin. Kakea vaivasivat lonkavaivat, mutta silti homma sujui. Luvat ja kuvat laittoi kuntoon Purhon Matti, lapsuudesta saakka tuttu rakennusmestari kylältä. Lehtisen Rakennus ja Kone, niin ikään Vuolenkoskelta, urakoi mökin uuteen upeaan uskoon sisältä. Lisäksi erityisesti purku ja maalaustöitä on tehty talkoilla kaveriporukan voimin. Siitä heille kiitos. Olen pyrkinyt tekemään mahdollisimman paljon itse ihan vain oppiakseni. Olen halunnut, että Päivärinne olisi viihtyisä, mutta että samalla kuosi viittaisi hivenen 1910-luvun alkuun ja mökin ”alkuperäiseen” ulkoasuun. Esimerkiksi sen aikaisista sisäpinnoista on inspiraatio tullut uusiin tapetteihin.