Tuu tupahan -tapahtuman kotikohde
Kömmistöntien keltainen talo ja kivinavetta
Ala-Mäkelän tila on ollut Mäkelän suvun hallussa jo yhdentoista sukupolven ajan. Viralliset
asiakirjat yltävät ”vain” vuoteen 1724 saakka, mutta sukututkimukset antavat viitteitä, että Mäkelän
suku on asuttanut tilaa jo 1600-luvun puolella. Veljekset Pekka ja Esa isännöivät tilaa pitkässä
sukupolvien ketjussa. Kuulisimme monta tarinaa, jos seinät, pellot ja metsät osaisivat puhua.
Kahdeksan vuoden kuluttua sukutila täyttää kunnioitettavat 300 vuotta ja avioliittomme Pekan
kanssa 10 vuotta. Silloin pidetään juhlat!
Tilan keltainen, hirsirunkoinen päärakennus on rakennettu 1800-luvun jälkipuoliskolla. Se on
ajalleen tyypillinen pitkä ja kapea, alunperin nikkarityylinen talo. Viimeisin iso remontti on tehty
veljesten isovanhempien aikana 1950-luvulla, jolloin ihailtiin selkeyttä: suoraviivaisia linjoja ja
laakaovia. Harmiksemme mm. koristeelliset ikkunat vaihtuivat tuolloin funkkis-tyylisiin suoriin
ikkunoihin. Viime kesänä saimme Pekan kanssa kunnostettua alkuperäiset, yli 100-vuotiaat vintin
ikkunat ja asennettua ne paikoilleen – suuri kiitos sille esivanhemmalle, joka oli niin viisas, että
talletti ne ullakolle!
Olemme tehneet talossa pieniä kunnostustöitä pienellä budjetilla omien voimavarojemme ja
taitojemme mukaan mahdollisimman paljon vanhan talon henkeä kunnioittaen ja vanhoja
materiaaleja säilyttäen. Tykkään käsitöistä, ja tämä talo on vain tavallista isompi käsityö. Olen kuin
Peppi Pitkätossu Huvikummussa: elämä saa olla värikästä ja hauskaa! Työ tekijäänsä neuvoo!
Pekkaa kyllä välillä vähän hirvittää aloittamani projektit.
Keittiön kaapit kunnostin maalin ja edullisten tapetinjämien innoittamana (kotimaiset aidot
paperitapetit: Pihlgren & Ritola, tehtaanmyymälä Toijalassa). Toisen oven sisälle liisteröin talon
edellisen emännän, jo 1970-luvun alussa kuolleen Laina-mummin reseptejä. Se oli hauska idea,
joka syntyi sattumalta, kun en malttanut heittää kaikkia vanhoja ohjeita pönttöuuniin.
Pihaan teimme takavuosina kukkapenkin. Viime vuonna sitä jatkettiin – mitenköhän käy tänä
kesänä ;) Syksyllä sain Pekalta syntymäpäivälahjaksi kokonaan uuden kukkapenkin kunnostetun
kiviaidan eteen. Istutin siihen kymmeniä kukkasipuleita ja toivon, etteivät myyrät ole ahmineet
kaikkia talven mittaan. Jännityksellä odotan, mitä maasta ponnistaa.
Koska kunnostamme taloa hartiapankkiperiaatteella, päätin kolme vuotta sitten ryhtyä
kunnostamaan itse vanhoja ikkunoita. Kävin kurssilla ja ryhdyin töihin. Kunnostus on
monivaiheista, hidasta, kärsivällisyyttä kasvattavaa ja kannattavaa. Vanhat ikkunapuut on valittu
kestävästä sydänpuusta ja kunnostamalla niiden elämää saa jatkettua vuosikymmeniä.
Työtilat ikkunoiden kunnostukseen kesäaikaan ovat mainiot vanhassa, 1920-luvulla rakennetussa
kivinavetassa. Miten upeita kiviä! Ja ilman koneita – mies- ja hevosvoimin navettaa on rakennettu
usean vuoden ajan! Työn edetessä navetan ”keskustaa” täytettiin lumella ja risuilla, jotta se saatiin
korkeammaksi ja näin hevosen reestä kangotettua kiviä aina vain ylemmäksi.
Vanha talo on ikuisuusprojekti eikä täydellisen valmista tule koskaan, varsinkaan, kun emme asu
talossa koko ajan. Lyhyttä kesää ei myöskään malta käyttää kokonaan remontoimiseen, vaikka
kevään tullen huomaan suunnittelevani pieniä projekteja tyyliin ”ehkä maalaan eteisen katon tai
kunnostan porrasaluskomeron”... Talotohtori Panu Kaila on viisaasti sanonut: ”Satavuotiaan talon
toimitusaika on sata vuotta.” Senpä vuoksi taloa tulee kunnioittaa eikä hetken huumassa korjata
väärin tai turmella liian uudenaikaisilla materiaaleilla. Joskus tunnen, miten Laina-mummi katselee
taivaasta lempeästi hymyillen, kun häärään hänen jalanjäljissään. Näen hänen katseessaan iloa ja
hyväksyntää.
Tuu tupahan -päivänä avaamme navetan vintin ovet ja toivotamme halukkaat tervetulleiksi
katsomaan ikkunoiden kunnostustyötä. Varatkaa kolikoita mukaan, niin voitte samalla nauttia
kupposen kahvia leivonnaisten kera vinttikahvilassamme.
Sydämellisesti tervetuloa!
Ala-Mäkelan tila, Kömmistöntie 295, Taina ♥ Pekka
