Tuu tupahan -kotikohde

Hautala

Hautalan talo on historiallisen kaunis, paikkakunnan yleisestä rakennustyylistä poikkeava talo, kaksikerroksinen itäuusimaalainen paritupa. Taloa on Aimo ja Mervi Mäkelän toimesta entisöity ja kunnostettu monipuolisesti sekä sisältä että ulkoa talon syntyperää ja rakentamisvuotta 1812 arvostaen. Talon pihapiiri on vuosien aikana ollut monien erilaisten kesäjuhlien näyttämönä ja moni ohikulkijakin on talossa pistäytynyt. Talo pihapiireineen on palkittu Suomen talonpoikaiskulttuurisäätiön kilvellä vuonna 2003, miljöön alkuperäisenä säilyttämisestä.

Hautalalla on historiassaan yhteydet kirjailija Antti Törneroosiin, runoilijanimeltä Tuokkoon sekä taitelija Helmi Forstadiukseen. Hautalassa vuonna 1835 syntyneen Törneroosin, kerrotaan istuneen talon yläkerran ikkunan ääressä, katsellen kohti Ylimmäisen järveä, maisemasta inspiraatiota etsien. Tästä syystä yläkerrasta löytyy runoilijan mukaan nimetty Tuokon tupa; ”täällä syntyi ja mieheksi varttui”.

Tupaan astuessa voi aistia historian havinan runoilijan aikakaudelta. Myös paikkakunnalla akvarellitöistään tunnettu Helmi Forstadius on varttunut ja viettänyt aikaansa Hautalassa. Muutamia Forstadiuksen töitä on talossa näytillä.

Talon historian lisäksi isäntäväki on aina arvostanut entisajan huonekalujen kauneutta sekä käsitöitä. Tätä samaa perinnettä nykyinen omistajasukupolvi haluaa varjella ja pitää kunnioittaen yllä. Myös Hautalan vanhan isännän kiinnostus vanhoihin moottoriajoneuvoihin on siirtynyt sukupolvelta toiselle ja tästä hyvänä esimerkkinä Tuu Tupahan – tapahtumassa Hautalan pihalla on kuvausrekvisiittana Reo Flying Cloud vm 1929.

Tervetuloa Koskenniskan Hautalaan!

Ihana vanha talo. Siis aivan ihana. Ja mikä paikkakuntavalinta. Paras!

Tuu tupahan yhteystiedot 2016

Omakylä Vuolenkoski Oy:n hallituksen puheenjohtaja Ville Pisto, 044 35 72 082, ville.pisto@vuolenkoski.fi

ja tapahtumakoordinaattori Paula Holmström, 050 564 26 71, paula.holmstrom@vuolenkoski.fi

tuutupahan@vuolenkoski.fi

Tervetuloa tutustumaan uusittuun Kyläkeskukseen ja kyläkauppaan sekä uusiin mutta tuttuihin kyläläis-M-kauppiaisiin tammikuussa 2024.
 
Kyläneuvonta: 044 788 7878
 

Liikuntahallikorttien uusiminen

Areenan kortin voit uusia lähettämällä uusimispyynnön ja nimesi, jolla kortti löytyy järjestelmästä osoitteeseen:

areena@vuolenkoski.fi tai soittamalla numeroon: 044 788 7878

 
Hieroja, jalkahoitaja Minna Kangassalo palvelee Kyläkeskuksella
ajanvaraus p. 040-7411125 soittamalla tai viestillä.
 
Parturi-kampaaja Tiina Airanne palvelee Kyläkeskuksella parittomilla viikoilla torstaisin
ajanvaraus 045 1140401 soittamalla tai viestillä.
 
 
Yhteystiedot:
Kyläpiste 044 788 7878
Osoite: Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry