Tuu tupahan -tapahtuman kohde

Tarulan kuivuri

Tarinaa tarulalaisten kertomana

Tarulan tila on yksi Pohjois-Iitin perinteisimmistä  maatiloista, joka on ollut saman suvun hallinnassa vuodesta 1653 lähtien. Eläinten pidosta on luovuttu 1969, jonka jälkeen on toimittu kasvinviljelyn ja metsätalouden parissa. Pelloilla on viljelty leipävehnää, mallasohraa ja rypsiä, sekä kevätviljojen siementuotantoa. Tällä kasvukaudella tilalla kasvaa Wanamo- vehnää elintarvikekäyttöön, kylvösiementuotannossa on Aukusti- ohraa, Trekker- ohraa ja Steinar- kauraa.

Tuu Tupahan päivänä tapahtuma paikkana ovat tilan kuivaamot piha-alueineen.

Vanha kuivuri  siirretty nykyiselle paikalleen kalliorinteeseen 1912 tasamaalta. Rakennus toiminut aikoinaan savuriihenä, joista ajoista kertovat savusta mustuneet seinähirret. Rakennuksessa on vuosien saatossa käytetty puimakonetta, lavakuivuria ja verkkosiilokuivuria. Nykyinen kuivaamon koneisto on ollut käytössä1969 alkaen, melkein 50 vuotta!  Rakennuksessa näkyy maatalouden työmenetelmien muutos yli 100 vuoden aikana.

Viereinen uudempi pakettikuivaamorakennus koneistoineen on rakennettu vuonna 2000 ja lisävarastosiilot 2015. Uudemman kuivaamon yläkerran ikkunoista voi katsella maalaismaisemaa Kymijoelle aina naapuri kylään asti. Piha-alueella on nähtävänä peltoviljelykoneita: traktoreita, leikkupuimuri , muokkauskalustoa,kylvökone ja muuta maatalouslouskalustoa. Vanhassa kuivurissa entisessä riihessä maaseutunaiset tarjoilevat maittavan lounaan.

Tervetuloa supisuomalaisen maaseudun perinnemaisemiin, joiden juuret ulottuvat vuosisatain taakse!

 

 

Maalla on mukavaa. Kyllä. Tule ja koe!

Tuu tupahan yhteystiedot 2016

Omakylä Vuolenkoski Oy:n hallituksen puheenjohtaja Ville Pisto, 044 35 72 082, ville.pisto@vuolenkoski.fi

ja tapahtumakoordinaattori Paula Holmström, 050 564 26 71, paula.holmstrom@vuolenkoski.fi

tuutupahan@vuolenkoski.fi

Tervetuloa tutustumaan uusittuun Kyläkeskukseen ja kyläkauppaan sekä uusiin mutta tuttuihin kyläläis-M-kauppiaisiin tammikuussa 2024.
 
Kyläneuvonta: 044 788 7878
 

Liikuntahallikorttien uusiminen

Areenan kortin voit uusia lähettämällä uusimispyynnön ja nimesi, jolla kortti löytyy järjestelmästä osoitteeseen:

areena@vuolenkoski.fi tai soittamalla numeroon: 044 788 7878

 
Hieroja, jalkahoitaja Minna Kangassalo palvelee Kyläkeskuksella
ajanvaraus p. 040-7411125 soittamalla tai viestillä.
 
Parturi-kampaaja Tiina Airanne palvelee Kyläkeskuksella parittomilla viikoilla torstaisin
ajanvaraus 045 1140401 soittamalla tai viestillä.
 
 
Yhteystiedot:
Kyläpiste 044 788 7878
Osoite: Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry