Karkelan pihapiiri

Tilan historia alkaa 1900-luvun alusta, ja nykyinen päärakennus rakennettiin 1923. Silloin rakennus oli vielä kaksikerroksinen, mutta vuoden 1963 tulipalon jälkeen lisätila saatiin jatkamalla rakennusta yhdessä kerroksessa. Nykyisen julkisivun suunnitteli arkkitehti Pertti Markkanen vuonna 1999. Tämän hetkinen isäntäpari, Pekka ja Lea Karkela, on viettänyt viikonloput ja kaikki lomat tilalla, ja eläkkeelle siirtymisen jälkeen vuodesta 2014 alkaen pysyvästi. Aiemmin tilalla viljeltiin tavanomaisten kasvien lisäksi kuitupellavaa ja kuminaa. Nyt pellot ovat vuokralla.

Talon puutarhaa on hoidettu rakkaudella jo kohta viisi vuosikymmentä.  Näkyvimmällä paikalla on kukkamaa, jossa kukintaa riittää keväästä syksyyn. Vanhat perinneperennat, luonnonkasvit ja uudemmat kokeilut kasvavat siellä hyvässä sovussa keskenään. Navetan takana on pääosin kukkien valtaama kasvimaa, josta voit kiertää kaarisiltaa ja metsäpolkuja pitkin saunametsään ja pihasaunalle. Metsäpuutarhasta löytyy mm. kotimaisten puulajien muunnoksia sekä erilaisia koristepuita ja –pensaita.

Vanha navetta kunnostettiin perheen kesäjuhlien pitopaikaksi 1992. Viime kesänä sen jatkeeksi remontoitiin vielä entinen puimala, jossa on Tuu Tupahan-päivänä kahvila. Voit istahtaa nautiskelemaan kesästä myös pihasaunan terassilla, huvimajassa tai pihakeinussa.

Tervetuloa Karkelan tunnelmaan!

 

Lisää puutarhan yltäkylläisyyttä ja maaseutuatmösfääriä paikan päältä!

Tuu tupahan yhteystiedot

Omakylä Vuolenkoski Oy:n hallituksen puheenjohtaja Ville Pisto, 044 35 72 082, ville.pisto@vuolenkoski.fi

ja tapahtumakoordinaattori Johanna Salonen, 040 77 05 987, johanna.salonen@vuolenkoski.fi

tuutupahan@vuolenkoski.fi

Jaa Facebookissa