Luukku 24

24.12 Tunnelmallista ja rauhallista joulua!

Perinteinen jouluaaton hartaus kutsuu kylänväen hiljentymään joulun viettoon. 

Jouluaaton hartaus alkaa tänään kello 14 siunauskappelin pihamaalla osoitteessa Taarastintie 179, Huutotöyry.

 
Koululaisten jatkotarinan viimeinen osa: 
 

Ja niin, varhain jouluaattona Henkivartijatonttu saapui Korvatunturille. Hän kokosi kaikki tontut pihalle.

- Joudun surukseni ilmoittamaan… että joulu on peruttu, Henkivartijatonttu huokaisi, -en löytänyt Pukkia. Olen surkea henkivartijatonttu ja erosin viisi minuuttia sitten. Hyvästi. Pyydän, ettette tule häiritsemään kotiluolani rauhaa.

Pienet tonttulapset alkoivat itkeä, vanhemmatkin tontut näyttivät järkyttyneiltä ja pidättelivät itkua, Korvatunturin vanhimmat olivat pyörtyneet. Tilanne oli kauhea. 

Henkivartijatonttu oli niin alamaissa kuin tonttu voi olla. Paitsi ei, enää hän ei ollut henkivartija eikä tonttu. Ja jos tonttu ei ole enää tonttu (Niin käy toooodella harvoin. Mieti nyt, kuka tonttu haluaisi ottaa eron!), ei tonttu ole enää mitään. Tai niin entinen Henkivartijatonttu ainakin ajatteli. Vain yksi asia voisi enää piristää. Vanha kunnon muorin tekemä piparkakkupoika. Entinen Henkivartijatonttu lähti ajatuksissaan kävelemään kohti piparivarastoa. 

Piparivaraston ovi oli kuitenkin lukossa. Penahan oli kertonut siitä, entinen Henkivartijatonttu muisti. Avain oli ollut kadoksissa koko joulukuun. Silloin entinen Henkivartijatonttu kuuli sen. Piparivaraston sisältä kuului rohinaa.

- Aivan kuin…, entinen Henkivartijatonttu muisteli, -aivan kuin Pukin kuorsaus!

Henkivartijatonttu taklasi oven auki. Aivan totta, siellä Joulupukki oli! Joulupukki oli selvästikin ollut varastossa koko joulukuun, melkein kaikki piparit oli syöty. 

- Pukki! entinen Henkivartijatonttu huudahti ja kysyi, - miksi olet piileskellyt täällä koko tämän ajan? 

- Voi, en minä piileskellyt, Pukki kauhistuu, -oli joulukuun ensimmäinen päivä. Heräsin aikaisemmin kuin aamuvirkuinkaan tonttu ja herkkuhammasta kolotti. Niinpä lähdin hakemaan pari piparia. Kun olin piparivarastossa, ovi meni lukkoon. Avain oli pudonnut jonnekin, enkä päässyt ulos. Niinpä aloin syömään pipareita lattialta, jotta löytäisin avaimen. Mutta avain ei ole löytynyt.

Pukki nousee ylös.

- Mutta pukki, tuossahan se avain on, Henkivartijatonttu huomaa, -olet istunut sen päällä koko ajan!

- Voi ei! Pukki huokaisee ja rupeaa nauramaan, -muuten, muistuta minua, että viemme vankilaan joulukoristeita. Lisäksi muista kertoa herra Kinkulle, että jouluna voi oikein hyvin syödä makkaraa. Ja ne egyptiläiset, juuri sen takia Egypti on yksi lempipaikoistani. Tulethan takaisin töihin, olet paras Henkivartijatonttu, joka minulla on koskaan ollut!

- Oikeastiko? Henkivartijatonttu liikuttuu. Hyvää joulua kaikille!

 
25.12.2022
24.12.2022
23.12.2022
22.12.2022
21.12.2022
20.12.2022
19.12.2022
18.12.2022
17.12.2022
16.12.2022
15.12.2022
14.12.2022
13.12.2022
12.12.2022
11.12.2022
10.12.2022
09.12.2022
08.12.2022
07.12.2022
06.12.2022
05.12.2022
04.12.2022
03.12.2022
02.12.2022
01.12.2022
30.11.2022
29.11.2022
28.11.2022

Joulunajan tapahtumat kylällämme 2022

Kylän joulunajan tapahtumat löydät yllä olevasta tiedotteesta. Sieltä löytyykin monenmoista mukavaa yhteistä hetkeä joulun odotukseen!

Yhteystietomme

Elävä joulukalenteri

Avoinna joulukuun ajan vanhalla palotallilla

Vuolenkoskentie 1196

19160 Huutotöyry

Yhteys kalenterityttöihin:

joulukalenteri@vuolenkoski.fi