29.11.

29.11 Kylän joulusatu

 

Ja se alkaa näin:

 

Elipä kerran, eikä niin kauankaan aikaa sitten Vuolenkosken vehnämyllyn ylisellä tonttu. Tontulla oli ikää kuutisenkymmentä vuotta, suunnilleen yhtä paljon kuin myllyllä. Vanha tonttu se ei siis vielä missään nimessä ollut, vasta elämänsä alussa. Myllyssä elo oli mukavaa, lämmintä ja helppoa. Jyviä ja hiutaleita oli syötäväksi tarjolla yllin kyllin. Tonttu rakasti myllyn kolketta ja puuhaili ahkerasti mylläriä autellen, toki ihmisten katseilta piilossa.

 

Niin ikävästi oli kuitenkin käynyt, että tonttu oli alkanut yllättäen kärsiä hankalista vatsakivuista. Vatsakipujen syy oli paljastunut, kun tonttu oli mennyt niistä tietäjätontulta kysymään. Tietäjätontulla oli tietoa kaikenlaisista asioista maan ja taivaan väliltä. Sitä oli kertynyt niin Vuolenkosken tonttukoulussa kuin elämänkin koulussa. Olihan tietäjätontulla ikää jo 370 vuotta. Niinpä tietäjätonttu oli osannut kertoa syyn vatsakipuihinkin: keliakia. Siis tuo vehnän, ohran ja rukiin sisältämän valkuaisaineen eli gluteenin aiheuttama sairaus. Myllyssä asuvalle ja telmivälle, jos toki muillekkin, sairaus on harmillinen.

 

Hetken tilannetta tuumittuaan tuli Tonttu siihen tulokseen, että myllyajat olivat ohi ja uusi koti oli löydettävä, sellainen vähemmän viljaa sisältävä. ”Jouluksi uuteen kotiin”, tonttu tuumi kun huomasi, että joulu olisi jo muutaman viikon päästä. Joulu, tuo tontuille juhlista tärkein ansaitsisi uuden kodin ja ehkäpä myös ystävän. Kyllä niin se oli, vaikkei tonttu ollut sitä oikein kenellekkään myöntänyt. Hänen sydämmessään oli jo jonkin aikaa ajelehtinut toive ystävästä.

 

Kyläpisteeltä löytyy kylämme ikioma joulusatu aloitettuna. Miten sinä jatkaisit tarinaa? Nyt kipin kapin Kyläpisteelle joulumielen kera kirjoittamaan tarinalle jatkoa. Millaiseksi kylän tarina sitten muodostuu lopulta, sitä saammekin jännittää vielä joulukuun loppuun saakka.

 
25.12.2022
24.12.2022
23.12.2022
22.12.2022
21.12.2022
20.12.2022
19.12.2022
18.12.2022
17.12.2022
16.12.2022
15.12.2022
14.12.2022
13.12.2022
12.12.2022
11.12.2022
10.12.2022
09.12.2022
08.12.2022
07.12.2022
06.12.2022
05.12.2022
04.12.2022
03.12.2022
02.12.2022
01.12.2022
30.11.2022
29.11.2022
28.11.2022

Joulunajan tapahtumat kylällämme 2022

Kylän joulunajan tapahtumat löydät yllä olevasta tiedotteesta. Sieltä löytyykin monenmoista mukavaa yhteistä hetkeä joulun odotukseen!

Yhteystietomme

Elävä joulukalenteri

Avoinna joulukuun ajan vanhalla palotallilla

Vuolenkoskentie 1196

19160 Huutotöyry

Yhteys kalenterityttöihin:

joulukalenteri@vuolenkoski.fi