Vielä muutamaa jumppatuokion sponsori etsinnässä syksyn Koko kylä liikkuu -tempaukseen!

Koko kylä liikkuu -tempauksen merkeissä koetaan jälleen liikunnan iloa ja vuodatetaan iloisesti hikipisaroita ensi syyskuussa, sunnuntaina 22.9.2019. Tuolloin koko päivän ajan Vuolenkoski Areenalla on erilaisia liikuntatuokioita kokeiltavana kaikenikäisille ja kuntoisille niin lapsille, aikuisille kuin myös senioreillekin. Ideana on, että liikuntatuokioihin osallistuminen on ilmaista, jotta kynnys osallistua ja kokeilla olisi mahdollisimman matala. Vielä olisi kuitenkin tarve muutamalle liikuntatuokion sponsorille, jotta saataisiin oikein muikea ja monipuolinen, mutta kuitenkin pääsymaksuton sporttipäivä tempaistua.  

Maasetunaisten pirtsakka Jumppatyöryhmä haluaakin nyt kevätauringon innostamana inspiroida kyläalueen kollegoita eli yhdistyksiä ja seuroja sekä yrityksiä lähtemään mukaan liikunnallisen virkistävän yhteisöllisen hetken toteuttamiseen sponsoroimalla yhden puolen tunnin liikuntatuokion! Vielä ehtii ilmoittautua mukaan yhdeksi sponsoroijaksi.

Tehdään yhdessä jälleen ihanan virkistävä ja energiaa antava sporttipäivä syksyyn!

Yhteydenotot Koko kylä liikkuu -tempaukseen liittyen Paula Ahonen 050-5642671 tai paula.ahonen@vuolenkoski.fi

11.12.2018
20.11.2018
24.04.2018
24.01.2018
30.12.2017
19.11.2017
10.11.2017
18.09.2017
25.04.2017
11.12.2016
23.06.2016
24.05.2016
03.04.2016
09.12.2015
13.07.2015
16.06.2015
14.05.2015
23.04.2015
10.04.2015
04.04.2015
11.03.2015
26.02.2015
14.02.2015
28.01.2015
26.10.2014
21.10.2014
07.09.2014
31.07.2014
25.07.2014
18.06.2014
11.06.2014
13.05.2014
05.05.2014
14.04.2014
02.04.2014
03.09.2013

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1442, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Kyläpiste palvelee
 

Ma 9 - 15  Kyläpiste avoinna

Ti  9 - 15  Kyläpiste avoinna, Hieroja, ajanvaraus

Ke 9 - 15  Kyläpiste soittoaika

To 9 - 15  Kyläpiste soittoaika

Pe 9 - 15  Kyläpiste soittoaika

La 9 - 15  Kyläpiste avoinna

 

Yhteystiedot:

Kyläpiste, Pauliina, 044 788 7878

Osoite: Vuolenkoskentie 1442, 19160 Huutotöyry

Hieroja, Liisa, 040 500 6511, 

http://lihashuoltokuoppamäki.fi