Turinatupa kutsuu Kyläpisteelle!

Turinatuvan kevätkausi alkaa ja kokoonnutaan jälleen  Kyläpisteellä kaffikupposen äärelle jutustelemaan, muistelemaan ja tapamaan tuttuja. Kyläpisteen väki toivottaakin kaikki kyläläiset ikään katsomatta tervetulleiksi mukaan kerhoon!

Turinatupa kokoontuukin nyt keväällä aina kuukauden viimeinen maanantai klo 13 Kyläpisteellä seuraavasti:

Kevätkauden avausta juhlistetaan siis maanantaina 28.1.Kyläpisteellä (Vuolenkoskentie 1442). Luvassa ideointia ja ajatusten vaihtoa kyläsuunnitelmaa varten kahvikupposen ääressä perinteisen turinoinnin ja kuulumisten vaihtamisen lomassa.

Helmikuussa maanantaina 25.2. Kyläpisteellä puolestaan syvennytään arkistojen aarteiden ääreen kultaisille 70- ja 80-luvuille. Saamme Iitinseudun arkistoista mielenkiintoista luettavaa ja katseltavaa kyseisiltä vuosikymmeniltä. Sitä voi jo miettiä, että mitä uutisaiheita silloin olikaan näillä seuduilla?

Maaliskuu onkin sitten hyvinvoinnin kuukausi, kun saamme vieraaksemme Linkku -palvelubussin väen maanantaina 25.3. klo 12 eteenpäin. Tällöin kokoonnutaankin poikkeuksellisesti Palosemalla  ja jo kello 12, jolloin on mahdollisuus terveysmittauksiin Linkku -palvelubussissa. Luvassa sen lisäksi tuolijumppaa kuitenkin perinteisiä pullakaffeita ja turinointia unohtamatta. Maaliskuun teemakerran sisällöstä ja aikataulusta tiedotetaan vielä tarkemmin lähempänä.

Huhtikuussa 29.4. on luvassa leppoisaa turinointia kahvikupposen ääressä Kyläpisteellä.

Kevätkauden päättää perinteisesti kevätretki toukokuussa, josta tiedotetaan tarkemmin kevään aikana.

Turinatuvan kevätläksy:

Myllyn seinää koristaa taidolla maalattu muistojen taulu, johon on kerätty mukavia muistoja eri paikoista kylällä. Turinatuvan kevätkauden läksynä onkin raapustella yksi uusi mukava muisto jostakin paikasta kyläalueella. Saadaan uutta mielenkiintoista luettavaa myllylle ensi kesäksi!

 

Olet tervetullut Turinatupaan!

 

Turinatupaan toivottaa kaikki tervetulleiksi Turinatuvan emännät Pauliina, Tuire & Paula

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Tervetuloa tutustumaan upouuteen, maaliskuussa 2021 avattuun Kyläkeskukseemme!

Kyläkeskus on auki seuraavasti 23.8.-30.9. asti:

MA 10-17

KE 10-17

PE 12-18

LA 9-14

ti: Hieroja paikalla

Hieroja Liisa Kuoppamäki palvelee Kyläkeskuksella tiistaisin ajanvarauksella.

Yhteystiedot:

Kyläpiste 044 788 7878

Osoite: Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry

Hieroja, Liisa, 040 500 6511, 

http://lihashuoltokuoppamaki.fi