Taas kylän leidit huristelivat letkassa reissuun!

Sunnuntaina aamuvarhain lähdettiin neljän auton voimin kohti Porvoota ilman häiväystäkään unihiekasta silmäkulmissa. Matkalla kohti ensimmäistä kohdetta, aamukaffeiden herkuttelupaikka Antik Annaa Pukarolla sai matkalaiset ihmetellä Kiira-myrskyn voimia Etelä-Iitissä. Puita oli kaatunut monin paikoin nimittäin.

Kun maukkaat aamukaffeet oli nautittu ja pieniä tuliaisostoksiakin tehty, jatkui matka kohti Porvoota, jossa leidejämme odottikin jo seuraava herkutteluhetki Cafe Postresissa, josta oli runsas ja herkullinen sunnuntaibrunssi varattuna. Tämän voimin jaksettiinkin sitten kierrellä ja ihastella Vanhan Porvoon monen monituisia ihania pikkuputiikkeja mukavan lämpimässä elokuisessa säässä.

Matka huipentui, Porvoon kaupungin liepeillä sijaitsevaan Mia Nymanin kotiputiikkiin, Mia´s fashion & fit. Ihastuttavassa kotiputiikista löytyi yksilöllisiä aarteita omaan vaatekaappiin muun muassa Italiasta ja Tanskasta. Kiitos Mia vieraanvaraisuudesta!

Olipa jälleen mukava, yhteinen reissu meillä jälleen! Kiitos kaikille mukana olleille!

Seuraava matkaa jo suunnitellen Paula & Mirka

PS: Ideoita otetaan vastaan!

19.11.2017
10.11.2017
18.09.2017
25.04.2017
11.12.2016
23.06.2016
24.05.2016
03.04.2016
09.12.2015
13.07.2015
16.06.2015
14.05.2015
23.04.2015
10.04.2015
04.04.2015
11.03.2015
26.02.2015
14.02.2015
28.01.2015
26.10.2014
21.10.2014
07.09.2014
31.07.2014
25.07.2014
18.06.2014
11.06.2014
13.05.2014
05.05.2014
14.04.2014
02.04.2014
03.09.2013

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1442, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Kyläpiste palvelee
 

Ma    9 - 15  Kyläpiste

Ti      9 - 15  Kyläpiste, Hieroja, ajanvaraus

Ke     9 - 18  Parturi-kampaaja, ajanvaraus

To     9 - 18  Parturi-kampaaja, ajanvaraus

Pe     9 - 18  Parturi-kampaaja, ajanvaraus

La     9 - 15  Kyläpiste

 

Yhteystiedot:

Kyläpiste, Tuire, 044 788 7878

Parturi-kampaamo, Selina, 045 6192065

Hieroja, Kristiina, 044 371 5404

Osoite: Vuolenkoskentie 1442, 19160 Huutotöyry

Jaa Facebookissa