Turinatuvan kevät huipentui retkeen Huhdasjärvelle!

Turinatuvan kevätkauden päättäjäisiä vietettiin aurinkoisessa säässä, kevätretken merkeissä. Maanantaina myllymme pihamaalle kerääntyi liki parikymmentä retkeläistä ja viiden auton letkessa sitä lähdettiinkin sitten naapuripitäjään tutustumaan sekä kuulemaan tarinoita ja muistoja. Retken kohteena oli Jaalan, Huhdasjärvellä sijaitseva Jaalan kotiseutuyhdistyksen Museokangas vanhoine rakennuksineen ja koulumuseoineen. 

Retkeläisiä olivat vastaanottamassa Ulpu Suikkanen ja Eeva Ilonoja kotiseutuyhdistyksen puolesta. Heti ensimmäiseksi pääsivät retkeläiset tutustumaan ihastuttavaan ja niin monia, monia muistoja herättävään koulumuseoon, jonka tämän vuoden yhtenä teemana on koululaisten laulukirjat. Ammattitaidolla ja kokemuksella Ulpu kertoi retkeläisillä Suomen koulun vaiheista ja omista muistoistaan seikkaperäisesti, huumoria unohtamatta. Moipuolisesti oli saatu vanhaan nuoriseurantaloon kerätty tavaroita, kirjoja ja muuta oppimismateriaalia ihan 1900-luvun alkupuolelta lähtien. Moni löysikin itselleen tutun Aapisen tai laulukirjan ja yhdessä muisteltiin omia kouluaikoja. 

Muisteloita jatkettiin Tervatalon puolella maittavien kahvien äärellä ja samalla Antti Suikkanen kertoi omalla kotikylällään, Elimäellä olevasta kylähistoria-kirjan projektin vaiheista, joka herättikin paljon kysymyksiä retkeläisissä, sillä onhan meidän kylällä liki parikymmentä vuotta puhuttu kylähistorian kirjoittamisesta. Hyviä vinkkejä, ajatuksia sekä ohjeita "sudenkuoppien" välttelemiseksi saatiin, kenties pieni kipinä oman kirjan kirjoittamiseen. Eeva puolestaan kertoi naapurikylämme Kimolan kylähistorian etenemisestä, jonka työstäminen aloitettiin jo 80-luvulla. Eeva myös valaisi punamullan keittämisen saloja sekä Kotiseutuyhdistyksen toimintaa.

Näkymisen ja kokemisen arvoinen paikka oli Kotiseutuyhdistyksen museokangas! Suuret kiitokset lämpimästä vastaanotosta ja vieraanvaraisuudesta Kotiseutuyhdistykselle! Vastavierailulle tervetulleeksi toivottaen Vuolenkosken väki

Turinatuvan emännät Paula ja Tuiren kiittävät myös Turinatuvan väkeä kuluneesta keväästä! Ensi syksynä taas nähdään Kyläpisteellä kahvikupposten äärellä tarinoiden.

18.09.2017
25.04.2017
11.12.2016
23.06.2016
24.05.2016
03.04.2016
09.12.2015
13.07.2015
16.06.2015
14.05.2015
23.04.2015
10.04.2015
04.04.2015
11.03.2015
26.02.2015
14.02.2015
28.01.2015
26.10.2014
21.10.2014
07.09.2014
31.07.2014
25.07.2014
18.06.2014
11.06.2014
13.05.2014
05.05.2014
14.04.2014
02.04.2014
03.09.2013

Vuolenkosken kyläyhdistys ry
19160 Huutotöyry

puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Kyläpiste palvelee

Ma - pe        9 - 17            La    9 - 15

Palvelut:

Ma                kosmetologi ajanvarauksella

Ti                  hieroja ajanvarauksella

Ke, to, pe    parturi-kampaaja ajanvarauksella,


Yhteystiedot:

Puhelin         044-788 7878 (aukioloaikoina)

Osoite          Vuolenkoskentie 1442
                   19160 Huutotöyry

Jaa Facebookissa