Kevät saapuu kohisten, toukokuu on juhlien aikaa!

Arkiaskareet heitetään hetkeksi syrjään ja suunnataan Vuolenkosken seuratalolle juhlimaan äitiä, kevättä ja yhdessäoloa koululaisten kevätjuhlaan.

Juhla pidetään keskiviikkona 10.5. klo 18.00 seuratalolla.

Koulun entinen oppilas Antero tulee talkoohengessä pitämään koululaisille musiikkityöpajoja 8.5.-10.5. Antero aloitti aikoinaan soittoharrastuksensa juuri Vuolenkosken koulun bändikerhosta, josta tie on sitten vienyt eteenpäin opintojen myötä musiikin ammattilaiseksi. Hän on myös lupautunut soittamaan juhlassa muutamia kappaleita.

Tiedossa on oppilaiden tekemiä musiikkiesityksiä, muita keväisiä esityksiä, yhteislauluja vanhempainyhdistyksen pitämää puffettia unohtamatta. Juhlan tuotto käytetään lyhentämättömänä kylälle valmistuvan monitoimihallin hyväksi.

Alkuviikon aikana sanoitetaan ja sävelletään yhdessä oppilaiden kanssa ja harjoitellaan muuta ohjelmaa. Kevät ja oppilaiden esitykset tuovat kylälle juhlan.

Vuolenkosken koulussa on voimaa!

Tervetuloa!


 

18.09.2017
25.04.2017
11.12.2016
23.06.2016
24.05.2016
03.04.2016
09.12.2015
13.07.2015
16.06.2015
14.05.2015
23.04.2015
10.04.2015
04.04.2015
11.03.2015
26.02.2015
14.02.2015
28.01.2015
26.10.2014
21.10.2014
07.09.2014
31.07.2014
25.07.2014
18.06.2014
11.06.2014
13.05.2014
05.05.2014
14.04.2014
02.04.2014
03.09.2013

Vuolenkosken kyläyhdistys ry
19160 Huutotöyry

puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Kyläpiste palvelee

Ma - pe        9 - 17            La    9 - 15

Palvelut:

Ma                kosmetologi ajanvarauksella

Ti                  hieroja ajanvarauksella

Ke, to, pe    parturi-kampaaja ajanvarauksella,


Yhteystiedot:

Puhelin         044-788 7878 (aukioloaikoina)

Osoite          Vuolenkoskentie 1442
                   19160 Huutotöyry

Jaa Facebookissa