Kärsät kohti korkeuksia

Tuulisena torstaipäivänä kokoontui Mimmin ihastuttavaan puutarhaan, henkevien vanhojen omenapuiden katveeseen, kymmenkunta innokasta Multapossukerholaista. Alkamassa oli demonstraatio aiheesta omenapuun leikkaus. Oma kylänmiehemme, Herra mm.puutarhurihortonomi Petteri Voutilainen, tuo omenalehtojen Cliffhanger, toimi oppaanamme matkalla omenapuiden kiehtovaan kehityskaareen.

Monikin meistä lukee samat puidenleikkuuartikkelit puutarhalehdistä joka kevät, mutta tässä täten julistamme, että ammattitaitoisen omenologin työn seuraaminen tositilanteessa on huikeasti paljon avartavampaa kuin kaksiulotteisten kuvien katselu. Se mitä lehdistä ei esimerkiksi opi, on, että A-tikkaat voivat viettävästä maaperästä ja epäkeskosta hortonomista johtuvissa ääriolosuhteissa pysyä pystyssä käsityskyvyn tuolle puolen.

Mallipuuksi valikoitunut 3-kymppinen kaunotar sai käsittelyssä rohkean makeoverin. Pienemmät oksat katkaistaan oksasaksilla (ohileikkaavat, ehdottomasti OHILEIKKAAVAT), isommat näppärällä oksasahalla. Jouduttiinpa tässä turvautumaan moottorisahaankin, kun radikaaliin amputaatioon päädyttiin riittävän valonsaannin turvaamiseksi. Viimeistelytyöt hoituvat terävällä puukolla.

Lisäksi tarkasteltiin omppukaunottaren arpia - liian tiheän oksiston aiheuttamia hankaumia, repeämiä ja liian pitkiksi jääneitä oksatappeja. Menneiden kolhujen korjaaminen vaatii haavojen uudelleen aukaisun - haavan reunasta kuorta vuolemalla saadaan jälleen elävää esiin, ja siitäpä voikin paraneminen alkaa - näin on tämäkin kaunotar vihdoin matkalla kohti uutta, ehyempää minää.

Lopuksi pääsimme tutustumaan myös juniori-ikäiseen päärynäpuuhun, ja saimme neuvoja mm. oksien taivuttamisesta. Ilta oli antoisa ja moni kysymys sai seikkaperäisen vastauksen. Kaunis kiitos Petterille tiedon omppusista - eivät ne kauas puusta putoa, onneksi tällä kertaa Multapossukerho oli aivan ihan siinä alapuolella ottamassa koppia.

Multapossukerhon seuraava kokoontuminen toteutuu Peurankellossa torstaina 21.4. alkaen 16. Kaikki mukaan possuilemaan. Lue jutuntynkää ja kerhokutsu täältä.

Hei muuten! Petteriltä (petteri.voutilainen@vuolenkoski.fi) voi kysellä myös omille tiluksille näitä omppupuustylistin palveluita ja pihasuunnitteluapua sopivaa korvausta vastaan.

 

 

 

 

19.11.2017
10.11.2017
18.09.2017
25.04.2017
11.12.2016
23.06.2016
24.05.2016
03.04.2016
09.12.2015
13.07.2015
16.06.2015
14.05.2015
23.04.2015
10.04.2015
04.04.2015
11.03.2015
26.02.2015
14.02.2015
28.01.2015
26.10.2014
21.10.2014
07.09.2014
31.07.2014
25.07.2014
18.06.2014
11.06.2014
13.05.2014
05.05.2014
14.04.2014
02.04.2014
03.09.2013

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1442, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Kyläpiste palvelee
 

Ma    9 - 15  Kyläpiste

Ti      9 - 15  Kyläpiste, Hieroja, ajanvaraus

Ke     9 - 18  Parturi-kampaaja, ajanvaraus

To     9 - 18  Parturi-kampaaja, ajanvaraus

Pe     9 - 18  Parturi-kampaaja, ajanvaraus

La     9 - 15  Kyläpiste

 

Yhteystiedot:

Kyläpiste, Tuire, 044 788 7878

Parturi-kampaamo, Selina, 045 6192065

Hieroja, Kristiina, 044 371 5404

Osoite: Vuolenkoskentie 1442, 19160 Huutotöyry

Jaa Facebookissa