Pöydän täydeltä kylätoimintaa

"Kyläalueen vilkas ja toimiva seuratoiminta on luonut todella hyvät edellytykset uusien toimintatapojen kehittämiselle. OmaVerkko-projektin aloitteesta kylällä kokeiltiin kesällä 2012 järjestää kaikkien seurojen yhteinen palaveri, jossa toimijat pääsivät vapaasti keskustelemaan toiminnasta, sen muutoksesta ja etenemistarpeista. Nyt seurapalaveri on jäänyt hankkeen myötä pysyväksi toimintamalliksi. OmaVerkolta palaverien järjestämisvastuu siirtyi luontevasti kyläyhdistykselle."  (Ote kyläkansiosta)

Ja tätä pysyvää toimintamallia toteutettiin jälleen! Kylän seurat, yhdistykset ja muut aktiivitoimijat istuivat saman kahvipöydän ääreen, kun sunnuntain 8.3. seurapalaveri kutsui koolle Seuratalolle.

Toimijoiden edustusta oli hienosti paikalla ja kuulumiskierros oli rikas. Tapahtumien ja toiminnan kylä on pontevassa vireessä ja seurojen keskinäinen kumppanuus voimissaan. Uudet ja vanhat tekijät sumplimassa sulassa sovussa ja toinen toistaan innostaen.

Tapahtumakalenteriin kertyi suurin määrin erilaista iso- ja pikkukivaa ja kalenteri päätettiin laittaa oitis jakeluun, kunhan muutama tapahtumadetalji saadaan lukituksi.

 

Ja pistetään tähän päätteksi vielä

Kolminkertainen hurraahuuto kylämme aktiivisille seuroille ja yhdistyksille!

 

18.09.2017
25.04.2017
11.12.2016
23.06.2016
24.05.2016
03.04.2016
09.12.2015
13.07.2015
16.06.2015
14.05.2015
23.04.2015
10.04.2015
04.04.2015
11.03.2015
26.02.2015
14.02.2015
28.01.2015
26.10.2014
21.10.2014
07.09.2014
31.07.2014
25.07.2014
18.06.2014
11.06.2014
13.05.2014
05.05.2014
14.04.2014
02.04.2014
03.09.2013

Vuolenkosken kyläyhdistys ry
19160 Huutotöyry

puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Kyläpiste palvelee

Ma - pe        9 - 17            La    9 - 15

Palvelut:

Ma                kosmetologi ajanvarauksella

Ti                  hieroja ajanvarauksella

Ke, to, pe    parturi-kampaaja ajanvarauksella,


Yhteystiedot:

Puhelin         044-788 7878 (aukioloaikoina)

Osoite          Vuolenkoskentie 1442
                   19160 Huutotöyry

Jaa Facebookissa