Elävä joulukalenteri

Elävä joulukalenteri tulee myös ensi jouluna

Vuolenkosken ja Koskenniskan elävä joulukalenteri sai lämpimän vastaanoton niin joulumielisiltä luukussa kävijöiltä kuin luukun järjestäjiltäkin. Kiitos vielä kerran kaikille elävän joulukalenterin jouluna 2014 mahdollistaneille, luukussa käyneille kuin järjestäjillekin. 

Koska tämänkaltainen kalenteri tuntui toimivan kyläalueellamme verrattain hyvin, on elävä joulukalenteri päätetty järjestää myös tänäkin vuonna jouluna 2015. Kiitos myös kaikille palautetta antaneille, niiden voimalla saadaan kalenterista hiottua vieläkin entistä paremmin enemmistön tarpeita kohtaava.

Jos sinulla, perheelläsi tai ystävälläsi kyti idea mahdollisesta joulukalenterin luukun järjestämisestä kuluneen joulun aikana, on sinulla mainio mahdollisuus toteuttaa luukku jouluna 2015. Luukkuehdotuksia otetaan vastaan jo kevään 2015 aikana. Lähetä siis ideasi ja yhteystietosi osoitteeseen

joulukalenteri@vuolenkoski.fi

Luukkujen varaukseen ja aikatauluttamiseen palataan vielä syksyn 2015 aikana, kun uuden elävän joulukalenterin aikatauluja ja kokonaisuutta rakennetaan. Tässä vaiheessa vikkelimmät voivat kuitenkin olla jo yhteydessä ja varata omalle idealleen ikioman luukun.

Joulukalenteri-painike on Virrassa näkyvillä vielä tammikuun ajan. Jos sinulla jäi jokin unohtuman resepti kopioimatta tai vinkki kirjoittamatta, ehdit vielä tammikuun aikana napata sen talteen. Tämän jälkeen elävä joulukalenteri jää ansaitulle kesätauolle ja palaa kansan iloksi taas joulun 2015 lähestyessä.

Vikkelää ja toimeliasta vuotta Valtakunnan Vuoden 2014 kylässä asustaville ja muille menossa kulkeville!

19.11.2017
10.11.2017
18.09.2017
25.04.2017
11.12.2016
23.06.2016
24.05.2016
03.04.2016
09.12.2015
13.07.2015
16.06.2015
14.05.2015
23.04.2015
10.04.2015
04.04.2015
11.03.2015
26.02.2015
14.02.2015
28.01.2015
26.10.2014
21.10.2014
07.09.2014
31.07.2014
25.07.2014
18.06.2014
11.06.2014
13.05.2014
05.05.2014
14.04.2014
02.04.2014
03.09.2013

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1442, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Kyläpiste palvelee
 

Ma    9 - 15  Kyläpiste

Ti      9 - 15  Kyläpiste, Hieroja, ajanvaraus

Ke     9 - 18  Parturi-kampaaja, ajanvaraus

To     9 - 18  Parturi-kampaaja, ajanvaraus

Pe     9 - 18  Parturi-kampaaja, ajanvaraus

La     9 - 15  Kyläpiste

 

Yhteystiedot:

Kyläpiste, Tuire, 044 788 7878

Parturi-kampaamo, Selina, 045 6192065

Hieroja, Kristiina, 044 371 5404

Osoite: Vuolenkoskentie 1442, 19160 Huutotöyry

Jaa Facebookissa