Bloggaajat

Mankelimatkoilla eurooppalaisia bloggaajia

Vuolenkoski pääsi näkyvästi Euroopan kartalle, kun ryhmä eurooppalaisia matkailu- ja elämysbloggareita saapui perjantai aamuna kylälle Mankelimatkaamaan. Näillä maailmaa kiertävillä reissaavilla kirjoittajilla on peräti n. puoli miljoonaa seuraajaa ympäri maailmaa. Nämä blogit siis todella kiinnostavat ihmisiä! Outdoors Finlad ja Matkailun edistämiskeskus toivat joukon innokkaita matkaajia Hämeeseen Saksasta, Ranskasta, Sloveniasta, Puolasta, Italiasta ja yksi myös Suomesta. Vuolenkoski herätti erään matkan järjestäjän huomion jokunen viikko takaperin Iitinseudussa olleen Mankelimatkoja käsittelevän uutisen ansiosta. 

Vuolenkoskella matkalaisten reissu alkoi Vuolenkosken koululta, jonka moni suuren kaupungin kasvatti koki eksoottisena ja ihastuttavana konseptina pienine ryhmäkokoineen sekä kouluavustajineen. Rajumman sadekuuron satuttua kohdalle matkasimme traktorin peräkärryllä leppoisasti heinäpaaleilla istuen Kilkkilän Farmille, jossa bloggaajat näkivät suomalaista alkutuotantoa, jonka lisäksi tilan isäntäpariskunta Riitta ja Ismo ovat luoneet oman lihan suoramyyntipisteen kahviloineen. Tilan uudet asukit alpakat ja strutsit eivät välttyneet salamavaloilta, kun hymyilevät matkalaiset ikuistivat itsensä ja karvaiset ystävät lukuisiin räpsäyksiin.

Puolen päivän maissa nautittiin suomalaisittain lohikeittoa ja paikallista Ruisranteen leipää. Sateen helllittäessä päästiin ulkoiluttamaan matkan pääkulkuneuvoja, mummomankeleita, jotka aiheuttivat hilpeyttä ja muutamia epäileviä katseita. Mankelimatkat huipentuivat perinteiseen suomalaiseen sumppi- ja pullapöytään omenapiirakan kera. Bloggaajien Mankelimatkat järjesti Omakylä Vuolenkoski. Tavoitteena oli välittää näille kansainvälisille vierailijoille aitoa ja kotoista vuolenkoskelaista kyläfiilistä. Tälläkin kerralla nähdyt ja koetut Mankelimatkat poikkesivat varmaankin tyypillisistä matkailu- ja turistikohteista. Kamerat ikuistivat muun muassa mehumaijan, pihakeinun ja leivinuunin; tavallinen onkin eksoottista! 

Pääsimme jälleen Ylen taajuuksille: http://yle.fi/uutiset/ammattibloggaajat_kutsuttiin_markkinoimaan_suomea/7442196?ref=leiki-uu

 

18.09.2017
25.04.2017
11.12.2016
23.06.2016
24.05.2016
03.04.2016
09.12.2015
13.07.2015
16.06.2015
14.05.2015
23.04.2015
10.04.2015
04.04.2015
11.03.2015
26.02.2015
14.02.2015
28.01.2015
26.10.2014
21.10.2014
07.09.2014
31.07.2014
25.07.2014
18.06.2014
11.06.2014
13.05.2014
05.05.2014
14.04.2014
02.04.2014
03.09.2013

Vuolenkosken kyläyhdistys ry
19160 Huutotöyry

puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Kyläpiste palvelee

Ma - pe        9 - 17            La    9 - 15

Palvelut:

Ma                kosmetologi ajanvarauksella

Ti                  hieroja ajanvarauksella

Ke, to, pe    parturi-kampaaja ajanvarauksella,


Yhteystiedot:

Puhelin         044-788 7878 (aukioloaikoina)

Osoite          Vuolenkoskentie 1442
                   19160 Huutotöyry

Jaa Facebookissa