Vuolenkoski-Koskenniska Rantatalkoissa voimaa ja tahtoa

Taas Onnistuneet Talkoot!

Vuolenkosken rantatalkoissa pistettiin taas tuulemaan. Kylän miesten ja naisten yhteisvoimin torikahvila sai väriä pintaan, tienoo siistiytyi roskista ja penkat puskaraivattiin.

 

Talkookulttuuri oli jälleen voimissaan, kun lauantaina kokoonnuttiin voimaa ja tahtoa uhkuen torin rantaan ajatuksena pistää paikat kuntoon tulevan kesän monenlaisia meininkejä ja maininkeja varten. Ajatuksesta tuli totta ja se tapahtui nopeasti. Haravat heiluivat ja tienposket siivottiin samalla kun raivaussaha soitteli toriaukean reunamilla. Nyt on järvimaisema entistä auvoisemmin kansan katseltavissa.

Kahvilan seinään saatiin oikea aarre, kun karkelalaisesta varastosta tehtiin ainutlaatuinen lahjoitus koko kylän iloksi. Ei tiennyt vuolenkoskelaiskoulun leveän lavea liitutaulu miten sitä tulisi uudessa elämässään, tällä torin aitiopaikalla, lykästämään.

Kahvilarakenteissa roikkui ukkoa ja akkaa ku pipoa, kun heleä keltainen levisi pitkin kattolaudoitusta. Oli enemmän kuin hienoa taas todeta, että vapaaehtoistyö ei ole luotaantyöntävää näillä kulmilla. Välillä jo jonotettiinkin telan varteen ja ahtaissa kulmissa saattoi siinä samalla tulla sudituksi naapurin hihanpuntitkin. Eräälläkin ahkeralla oli talkoiden jälkeen silmänympärys ei mustelmalla, mutta kellermällä – ei nujakoinnista vaan maalaroinnista johtuen.

Huumoripitoisesta tunnelmasta vastasi omintakeisia maalaustelineitä ja -asentoja kyhänneet työläiset, joille työturvallisuuskortin sisältö oli kyllä tuttu – vaan sovellukset on aina tarpeen tullen hyvä ottaa käyttöön painovoimaakin uhaten. Korkeanpaikankammoa taltutettiin korkeanpaikanleirillä sekä rohkaisevilla toteamuksilla ”kyllähän sitä voi kotisohvaltakin pudota”, ”parempi varmaan olla tekemättä mitään, ettei vaan saattais sattua” ja ”ei ne tikkaat ole ennenkään kipanneet”. Huomaatteko kuinka juttua riitti ja avolavalta otettiin lisää!

Lakisääteinen kahvipaussikin toki pidettiin, kun kioskin kiltti Merja muisti talkoojoukkoa tötteröjätskiyllätyksellä. Siinä oli hyvä hetki tarkkailla kättensä jälkiä, paistatella päivän säätä ja tehdä hurjia jatkosuunnitelmia – näin mojovasti kun hommat kerran luistaa!

 

 

Kyläyhdistyksen koolle kutsumiin kaikenlaisiin talkoisiin ja tapahtumiin ovat isolla lämmöllä tervetulleet kaikki kyläläiset ja vapaa-ajanasukit. Ilmoittelua kannattaa seurata vuolenkoski.fi -kalenterista ja yhteyttä ottaa YhdistysEeroon p. 0400 659 877. Tavataan seuraavissa talkoissa!

 

18.09.2017
25.04.2017
11.12.2016
23.06.2016
24.05.2016
03.04.2016
09.12.2015
13.07.2015
16.06.2015
14.05.2015
23.04.2015
10.04.2015
04.04.2015
11.03.2015
26.02.2015
14.02.2015
28.01.2015
26.10.2014
21.10.2014
07.09.2014
31.07.2014
25.07.2014
18.06.2014
11.06.2014
13.05.2014
05.05.2014
14.04.2014
02.04.2014
03.09.2013

Vuolenkosken kyläyhdistys ry
19160 Huutotöyry

puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Kyläpiste palvelee

Ma - pe        9 - 17            La    9 - 15

Palvelut:

Ma                kosmetologi ajanvarauksella

Ti                  hieroja ajanvarauksella

Ke, to, pe    parturi-kampaaja ajanvarauksella,


Yhteystiedot:

Puhelin         044-788 7878 (aukioloaikoina)

Osoite          Vuolenkoskentie 1442
                   19160 Huutotöyry

Jaa Facebookissa