Kalastuksen tunnelmaa kuutosluokkalaisten voimin

”Anna miehelle kala ja ruokit hänet päiväksi. Opeta mies kalastamaan ja ruokit hänet elämän ajaksi.” – Kiinalainen sananlasku.

Torstaina Vuolenkoskella tutustuttiin heittokalastukseen Iitin alakoulujen kuudesluokkalaisten voimin. Kalastuspäivässä lähes jokaisesta kunnan koulusta oli paikalla edustus, ja osallistujia oli opettajat mukaan lukien noin seitsemänkymmentä. Virvelöinnin ohella nuoriso kiersi Jussi Mennun johdolla läpi Töyrynkujan harjumuodostelman: kuultiin tarinoita Pohjois-Iitin vaiheista vuosituhansien takaa aina nykypäivään saakka. Aidossa ympäristössä koululaisille tuli tutuksi pienen Salpausselän muodostuminen jääkaudella, Kymijoen uoman synty läpi harjumuodostelmien ja kivikautisten ihmisten elämä pohjoisessa Iitissä. Samalla Iitin tulevat seiskat saivat tutustua toisiinsa toiminnan lomassa. Riemastusta herätti Johanna Salosen torin rannassa vetämä Afrikan Tähti mukaelma, jossa lapset etsivät pahvimukien pohjaan piirrettyjä kalasaaliita punaisen arvolohen toivossa. Joukkueittain pelattu peli vaati ripeyttä, muistia ja tiimitunnelmaa.

Osa nuorista kalastajista saapui paikalle omien virveleiden ja kuvien kanssa, osalle päivä oli ensikosketus kalastuksen maailmaan. Luonnon helmassa vietetty rauhallinen, toiminnallinen ja vaihteleva päivä toi mukanaan myös ahdin antimia. Ahkerat heittelijät nostivat saalista entiseen koskenpohjaan muokatusta lammesta. Rannalle kertyi pari haukea, komea puolenkilon ahven, muutama pienempi kala ja kyljistään kiiltävä lohi, joka tempoili ja harasi vastaan rohkean kalastajatytön otteessa. Kyseisestä lohesta tuli kuuleman mukaan hänen ensimmäinen kalansaaliinsa. Päivän suurin hauki painoi reilun 1,2 kiloa, ja jokainen lammesta nostettu kala punnittiin. Myös Pohjois-Iitti-tietoudessa kisailtiin leikkimielisesti, kun jokaiselle koululaiselle annettiin kysymyslomake täytettäväksi kiertokävelylle.

Kalastuspäivän Vuolenkosken Kalastuskubilla kuutosluokkalaisille järjesti Vuolenkosken alakoulu yhdessä talkooväen kanssa. Lammen viereisellä grillikatoksella keitettiin pannukahvia ja syötävää löytyi koko sakille. Kalastuksesta oli neuvomassa ja auttamassa tuttu poppoo kylän kalamiehiä. Kiitos kaikille koululaisille ja opettajille osallistumisesta ja talkooväelle hienosta tapahtumasta!

 

18.09.2017
25.04.2017
11.12.2016
23.06.2016
24.05.2016
03.04.2016
09.12.2015
13.07.2015
16.06.2015
14.05.2015
23.04.2015
10.04.2015
04.04.2015
11.03.2015
26.02.2015
14.02.2015
28.01.2015
26.10.2014
21.10.2014
07.09.2014
31.07.2014
25.07.2014
18.06.2014
11.06.2014
13.05.2014
05.05.2014
14.04.2014
02.04.2014
03.09.2013

Vuolenkosken kyläyhdistys ry
19160 Huutotöyry

puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Kyläpiste palvelee

Ma - pe        9 - 17            La    9 - 15

Palvelut:

Ma                kosmetologi ajanvarauksella

Ti                  hieroja ajanvarauksella

Ke, to, pe    parturi-kampaaja ajanvarauksella,


Yhteystiedot:

Puhelin         044-788 7878 (aukioloaikoina)

Osoite          Vuolenkoskentie 1442
                   19160 Huutotöyry

Jaa Facebookissa