Maalla asumisen onni -kirjoituskilpailussa voittajalle jouluinen herkkukori!

Nyt syksyllä on virrassa tempaistu Maalla asumisen onni -juttusarja, jonka mukana olemme päässeetkin jo hieman tutustumaan niihin pieniin suuriin onnen aiheisiin. Nyt Virran ylläpito haluaa haastaa myös juuri sinut mukaan miettimään ja raapustamaan paperille, mikä onkaan se sinun "maalla asumisen onni". Raapusteluille ei ole reunaehtoja; se voi olla pieni tai suuri juttu, runon muotoon tai vaikkapa arvoitukseksi kirjoitettu. Saat itse päättää. Tavoitteena on saada kasaan runsaasti niitä arjen pirityksiä, ilon aiheita ja jaettavaksi muille. Kilpailuaika on marraskuu ja kirjoituksen voi lähettää joko osoitteeseen info@vuolenkoski.fi tai käydä jättämässä kirjekuoressa Kyläpisteen postilaatikkoon laittaen vain kuoreen tunnuksen "Maalla asumisen onni". Kilpailuun osallistumalla antaa kirjoituksensa kylän käyttöön. Kirjoituksia tullaan julkaisemaan Vuolenkosken Virrassa ajankohtaisten uutisten yhteydessä.

Kaikkien yhteystietojen jättäneiden kesken arvotaan jouluinen herkkukori, nam!

Nyt miettimään ja kynä sauhuamaan! Joulukuussa siitten jännitetään, että kuka saakaan herkullisen joulukorin!

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1442, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Kyläpiste avoinna

Ma klo 9-14.00 (puhelinpäivystys, ovet kiinni)

Ti klo 9-13.00

Ke, To, Pe 9-15.00

La klo 9-12.00

 

Tiistaisin hieroja Liisa Kuoppamäki ajanvarauksella.

Yhteystiedot:

Kyläpiste 044 788 7878

Osoite: Vuolenkoskentie 1442, 19160 Huutotöyry

Hieroja, Liisa, 040 500 6511, 

http://lihashuoltokuoppamaki.fi