Tuomo Lahti, Omintakeinen suomalainen

Muistokirjoitus:

Tuomo Lahti, Omintakeinen suomalainen 

Tuomo Lahti kuoli kotonaan Kalaksuen Mäkisellä 19.11.2019. Hän oli syntynyt 1.9 1951 ja kuului näin viimeiseen sodan jälkeen syntyneisiin suuriin ikäluokkiin. Ikätovereita riitti siihen aikaan näin syrjäkyläänkin. Tuomo annettiin naapurissa asuvien Jalmari Kaarikosken ja hänen vaimonsa luo kasvatettavaksi. Hän joutui ajan tavan mukaan tiukkojen kasvatusperiaatteiden mukaan elämään ja mielessään kapinoi. ”Jallu-sedän” hoivissa hän jo pikkupoikana saattoi osallistua tämän toistuviin kalastusretkiin Kymijoen virtaaviin vesiin ja järville. Hän oppi käytännössä, miten kalastettiin verkoilla, pitkällä siimalla, rysillä, uistimilla ja syksyn pimeinä iltoina tuulastamalla. Toisinaan valmistettiin pyydyksiä ja korjattiin niitä. Myös kalansaaliin käsittely tuli tutuksi, suolaaminen ja savustaminen erityisessä uunissa. Jopa rapujen pyynti Haapajärvestä ja niiden keittäminen muuripadassa oli jännittävää sekä niiden syöminen. Hän oppi tuntemaan eri kalalajit ja niiden erikoispiirteet. Jalmari Kaarikoski oli Kymin uittoyhdistyksen palveluksessa uittomiehenä ja pohjapuun nostajana. Veneen käsittely virtaavissa vesissä tuli myös tutuksi pikkumiehelle. Nämä vaikutteet kasvattivat hänessä luonnossa viihtyvään vapaaseen elämään kiintyneen miehen mieltä. 

Tuomo meni Koskenniskan kansakoulun ensin alaluokille ja sitten yläkouluun Lyyli Kurton opetettavaksi. Hänellä oli vaikeuksia sopeutua koulukuriin ja seurauksena oli usein yhteentörmäyksiä, pitihän päteä kaverien silmissä. Se toi toistuvia jälki-istuntoja. Juuri käynnistyneet Vuolenkosken voimalaitoksen rakennustyöt Kansakoulun tuntumassa veivät myös mielenkiinnon muualle kuin koulutyöhön. 

Kalaksuen Mäkisen talon isäntä Kalle Mäkinen kuoli tapaturmaisesti 1962. Talo jäi perikunnalle, joka myi sen valtiolle. Tämä johti tapahtumiin, jotka vaikuttivat myös Tuomon elämään. Valtio jakoi tilan viidelle maansaantiin oikeutetulle viljelijälle ja Mäkisen talon pihapiiri rakennuksineen ja lähellä olevine peltotilkkuinen muodosti ns. asuntoviljelystilan ja se annettiin Tuomon isälle ja äidille, joille oli syntynyt lisää lapsia, 2 veljeä ja sisaria. Perhe eheytyi ja Tuomo muutti sinne. Tilaa oli kaikille monihuoneisessa päärakennuksessa. Tallissa oli hevonen ja navetassa lehmä ja ympärillä kasvimaa. 

Lähellä olevat kalaiset järvet Keskimmäinen, Ylimmäinen ja Kettujärvi muodostivat Tuomolle mahdollisuuden vetäytyä rauhaan. Siellä oli yhteinen nuottakota, jossa oli talon vene. Tuomo aloitti siellä luonnontarkkailun, vesilintuja, lahnoja, haukia ja piisamien pesiä, nopealiikkeinen musta pikkuotus, minkki. Siitä tuli myöhemmin hänelle pyyntikohde kuten myös piisamista, joiden nahat olivat haluttuja. Tuomon isä osallistui myös kalastukseen mainituilla järvillä. 

Tuomo jatkoi yläkoulun käyntiä Mäkiseltä käsin sisarustensa kanssa. Sinne johti talvella hiihtoladut matkaa n 4 km. Tuomo osallistui isänsä rahtiurakoihin ja hakkuihin jo nuorena oppien näin kantapään kautta metsurin perustaidot ja ajomiehen menettelytavat ja hevosten hoidon. Kun Tuomo päätti kansakoulun, niin hän, jatkoi metsurin töitä, teki halkoja, teki ropseja ja osallistui tukkien kaatoihin. Hänen isänsä sairastui ja kuoli jonkun ajan kuluttua äkillisesti. Perhe jäi vaille huoltajaa. Tuomo jatkoi metsurin töitä mutta ei halunnut hevosajoihin. Perhe tuli jotenkuten toimeen, olihan oma talo ja siinä sähkö osin ilmainen talon mukana tullut. Monia rakennuksia purettiin ja myytiin, kun niitä ei tarvittu perheen yhteisessä käytössä. 

Uitossa oli työtilaisuuksia vähän, kun puut kuljetettiin nippuina Kimolan uittokanavaa pitkin tehtaiden kitaan. Monet Tuomon ikätoverit muuttivat kaupunkeihin, osa peräti Ruotsiin ja jäivät sille tielleen. Tähän Tuomo ei halunnut mennä. Oli pakko tyytyä siihen tarjontaan tai etsiä muuta toimeentulon pohjaa. Maatiloilla tapahtui koneellistuminen ja myös metsätyöt alkoivat vähitellen koneellistua, traktorit korvasivat hevoset metsätöissä ja hakkuukoneet tulivat metsurien tilalle. Työtilaisuudet vähenivät metsäalalla. Oli enää raivaustyö ja kesäisin kuusen sekä männyn istutukset. Jäljelle jäi ajan oloon ikääntyneet omistajat, jotka vuokrasivat pellot tehokkaammille 

viljelijöille. Ei sielläkään ollut työtilaisuuksia. Paikkakunnalle muutti kesäisin kesäasukkaita ja he pystyttivät mökkejä. Niissä työllistettiin kirvesmiehiä ja muita rakennusalan ammattilaisia. 

Kun Tuomon äiti kuoli yllättäen, talo jäi perikunnalle. Mäkiselle jäi asumaan vain Tuomo yksin. Järjestäytynyt metsästysharrastus oli virinnyt paikkakunnalla ja 1958 syntynyt Pohjois-Iitin Metsästysyhdistys lyhennettynä PIM. Seuralla oli talkoilla tehty oma ampumarata, jossa järjestettiin kilpailuja eri metsästysammunnan lajeissa. Vaikka pääasiallinen kiinnostus oli hirvenmetsästys niin pienriista oli myös mukana, ja siihen tuli mukaan myös Tuomo. Hän oli metsurin työnsä ohella oppinut tuntemaan kylän metsät kuin omat taskunsa ja siksi oli arvokas jäsen myös suurriistan metsästyksessä. Hirvenmetsästyspäivä aloitettiin usein Tuomolle osoitetulla kysymyksellä: ”No Tuomo, missäs ne hirvet ovat tällä viikolla liikkuneet” ja yleensä saatiin hyvin asiantunteva vastaus. Tuomo toimi ajomiesten oppaana ja usein jahti johti onnistuneeseen kaatoon. Itsekseen hän metsästi riistalintuja pyitä, teeriä ja läheisillä järvillä sorsalintuja. Elokuun 20. päivä oli tärkeä metsästyskauden alkamispäivä. Vaikka Tuomo osallistui itse metsästystapahtumaan ei hän ollut mukana hirvenmetsästyskauden lopulla järjestetyissä hirvipeijaisissa. Tässä ilmeni hänen perimmäinen luonteenpiirteensä; eräänlainen erakko. Yhteisissä tapaamisissa leirinuotion äärellä hän oli hauska tarinankertoja ja erittäin sanavalmis kommentoija, jonka huumoria ovat jääneet useat kaipaamaan. 

Naapurit ja metsästyskaveri auttoivat Tuomoa, kun hän oli menettänyt oman vanhan saunansa. Nyytti periaatteella pystytettiin Mäkiselle parakkityylinen sauna ja varustettiin se puukiukaalla ja padalla. Kun sitten koitti Tuomon merkkivuosi 50 vuotispäivä 1 pvä syyskuuta 2001 päättivät ystävät, naapurit- sekä vakinaiset että kesä, metsästyskaverit ja PIM järjestää juhlat metsästysseuran kodalla. Kahden metsästyskaverin hakemana saapui juhlakalu paikalle. Syksyinen iltapäivä kului rattoisasti hirvikeittoa ja kakkukahvia maistellessa ja Tuomoa jututtaessa. Se oli niin mieleinen tilaisuus, että se toistettiin 2011 vähemmän railakkaissa merkeissä. 

Viime vuosina Tuomon elinympäristössä tapahtui muutoksia, jotka vaikuttivat arkielämän sujumiseen. Paikkakunnan pankkikonttori suljettiin, liikenneyhteydet Kausalaan vaikeutuivat ja asiointi työvoimaviranomaisten kanssa myös vaikeutui. Oma terveys alkoi yhä pahemmin reistailla ja liikkuminen tuli yhä vaikeammaksi. Polkupyörä-usein jo rikkinäinen- vaihtui rollaattoriin. Veneellä souteleminen lähijärvellä tuli liian työlääksi. Mutta kun elokuun 10. päivä koitti, niin rollaattorilla haulikko selässä oli lähdettävä läheiselle sänkipellolle kyyhkysjahtiin. Saaliin hakeminen oli työlästä. Tosi metsästäjä! Syksyn koittaessa vielä vintin ikkunasta saattoi kytätä haaskalle tulevia kettuja ja supikoiria. Laukauksen piti olla tarkka ja niin se oli. Naapurit, vakinaiset sekä kesällä asuvat ja kaverit kävivät sekä käyttivät kaupassa. Lahjoitetut Televisio, radio ja säännöllisesti tulevat lehdet välittivät tietoa ympäröivästä yhteiskunnasta. Naapurustolle tuli tavaksi viime vuosina järjestää kunkin syyskuun ensimmäisenä päivänä Tuomolle syntymäpäivät nyyttipussi -periaatteella. Mielellään Tuomo otti vastaan tämän annin. Puhelimella soiteltiin, kysyttiin vointia ja kuulumisia. 

Kun tieto Tuomaan äkillisestä kuolemasta saapui 19. marraskuuta 2019, tuntui kuin olennainen osa Kalaksuen kylän hengestä olisi menetetty ja yksi tärkeä aikakausi päättynyt. Enää ei tuttu käsi Mäkisen tuvasta nouse ohittavia menijöitä tervehtimään. 

Tuomo siunattiin haudan lepoon Vuolenkosken siunauskappelissa 21.12.2019. Häntä olivat saattamassa sisarukset, ystävät, metsästyskaverit, talvi- ja kesänaapurit. Lämminhenkinen muistotilaisuus pidettiin seurakunnan tiloissa Vuolenkoskella. Jos lipputanko olisi vielä ollut pystyssä olisi Mäkisen pihassa liehunut Tuomaan oma Suomen lippu kunnioittamassa omintakeisen suomalaisen miehen elämän päättymistä. 

Aimo Mäkelä 

Kesänaapuri, Metsästyskaveri 

(Kuva: Aimo Mäkelä)