SEURAKUNNAN TILAT KYLÄLLÄMME

Vuolenkosken Kappeli

Vuolenkoskella on ollut oma hautausmaa vuodesta 1930 lähtien, jonne on myös haudattu 79 kylän sankarivainajaa. Lahtelaisen Joutjärven kirkon mahtipontista, modernia arkkitehtuuria seuraava siunauskappeli valmistui vuonna 1965 ja on siitä lähtien toiminut muun muassa jumalanpalveluksien ja siunaustilaisuuksien pitopaikkana kylällämme. Vuonna 2019 toteutettiin kappelin peruskorjaus, johon kuului sähköistetty kellotorni, ulkovuoren korjaus ja maalaus, ovien ja portaiden uusiminen sekä esteettömän sisäänkäynnin rakentaminen.

Joulun aikaan Itsenäisyyspäivä ja erityisesti jouluaaton hartaus keräävät noin 90 henkilölle suunnitellun kappelin täyteen kirkkokansaa. Rauhallisesti kauniin metsän keskellä lepäävä kappeli on myös oivallinen paikka kiireetöntä retkikohdetta etsivälle.

 

Kappelin osoite on Taarastintie 179 HUUTOTÖYRY.

Vuolenkosken Seurakuntakoti

Kylällämme valmistui myös oma seurakuntakoti aivan kyläkeskuksen reunalle, rivitalon yhteyteen vuonna 1990. Seurakuntakoti on ollut ahkerassa erilaisten kerhojen, muistotilaisuuksien ja juhlien käytössä. Talvisin jumalanpalveluksia pidetään niin seurakuntakodilla kuin Koskenniskan kyläkirkossakin. Säännölliseen toimintaan kuuluvat myös viikoittain kokoontuva Nuokku ja kuukausittain kokoontuva Seurakuntapiiri. Seurakuntakodin alttarina toimii kaunis, Riitta Marttisen lahjoittama lasimaalaus. Seurakuntakodissa on salin lisäksi toimivat keittiötilat, 2 wc-tilaa sekä leikkihuone.   

Seurakuntakodin vuokraus

Seurakuntakodin voi vuokrata erilaisiin tilaisuuksiin hintaan 15 €/tunti (alv. 24 %). Kastetilaisuuksista ei peritä vuokraa lainkaan. Kaikista muista tilaisuuksista peritään tuntihinta. Vuokraaja huolehtii loppusiivouksesta ja saa tilat käyttöönsä puhtaina. Mikäli tilaisuudessa tarvitaan pöytäliinoja, niistä peritään vähintään 28 €/kerta. Mikäli kyseessä on suuritilaisuus tai pöytäliinoja tarvitaan enemmän kuin neljä kappaletta veloitetaan pöytäliinojen käytöstä kappalehinta 7 €/pöytäliina. Tilat mitoitettu 40 hlölle.
 
Tiedustelut: Iitin seurakunnan kirkkoherranvirasto puh. 040 8484323 Kirkkoherranviraston tarkemmat aukioloajat löydät täältä: https://www.iitinseurakunta.fi/kirkkoherranvirasto

                  

Seurakuntakodin osoite on Piilahdentie 33 A HUUTOTÖYRY.

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Tervetuloa tutustumaan uusittuun Kyläkeskukseen ja kyläkauppaan sekä uusiin mutta tuttuihin kyläläis-M-kauppiaisiin tammikuussa 2024.
 
Kyläneuvonta: 044 788 7878
 

Liikuntahallikorttien uusiminen

Areenan kortin voit uusia lähettämällä uusimispyynnön ja nimesi, jolla kortti löytyy järjestelmästä osoitteeseen:

areena@vuolenkoski.fi tai soittamalla numeroon: 044 788 7878

 
Hieroja Minna Kangassalo palvelee Kyläkeskuksella alkaen 25. tammikuuta 2024 aina torstaisin joka toinen viikko,
ajanvaraus p. 040-7411125 soittamalla tai viestillä.
 
Parturi-kampaaja Sini Susanna sopimuksen mukaan. Ajanvaraus: 044 988 2733
 
Yhteystiedot:
Kyläpiste 044 788 7878
Osoite: Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry