1 Luukku

Kyläpisteen joulunavajaiset

Kyläpiste on sonnustautunut jouluun ja kutsuu kaikki kyläläiset sitä fiilistelemään paikan päälle klo 17-19. Luvassa on Selina- ja Jenni-tontun ihania, pieniä hemmotteluhoitoja, liikuntatonttu-Helin jumppahaaste sekä keittiön puolella häärivän Tuire-tontun makoisat kaffeet joulutorttuineen. Nostattamaan kutkuttavaa joulunodotusta, on tietysti järjestetty myös arpajaiset kera mahtavien voittojen!

 

Tervetulleeksi toivottaa Kyläpisteen väki

 

Tontun tarinoita:

Tonttu Töpsykkä oli palaamassa perinteiseltä Koskenniskan kierrokseltaan ja oli vallan tyytyväinen mitä oli ikkunoista kurkistellessaan nähnyt. “Vähitellen se joulu pilkahtelee valoina, koristeina sekä ihanina tuoksuina kyläläistenkin kodeissa”, mietti Töpsykkä ääneen siinä tepsutellessaan Kymen vierttä pitkin kohti kylän keskustaa.

Yhtäkkiä tontun silmiin kajasti lämpöisen kirkkaat valot isosta ikkunasta. “Mitäs ihmettä! Tämähän on kuin siellä Helssingissä, Stokkalla. Vai miten se pääkaupunkiseudun yksi vastuutonttu, Stadikka, kertoikaan niistä suurista joulun näyteikkunoista?”, hämmästeli tonttu ihmeissään uuden Kyläpisteen ikkunaan pystytettyä jouluikkunaa.

Toden totta, kylällämme oli ensimmäistä kertaa ihka aito jouluikkuna, jota olikin monet tutut kyläläiset saapuneet ihastelemaan. Tonttummekin oli niin haltioissaan, että meinasi melkein unohtua ikkunan ääreen. “Voi että hemmotteluhoitoja ja vielä voimisteluakin. Nyt en taida uskaltaa mennä, mutta jos vaikka ensi viikolla Jenni tai Selina voisi hieman tätä minun partaani siistiä. Viime kerrasta taitaa ollakin useampi vuosikymmen. Ja jumpan aloitan heti sitten tammikuussa Seuratalolla”, tonttu mietti itsekseen keskustellen, pitkän huiskeaa ja pörräistä partaansa silitellessään ja hieman jouluherkkujen pöyristämää masua katsellessaan.

25.12.2015
24.12.2015
23.12.2015
22.12.2015
21.12.2015
20.12.2015
19.12.2015
18.12.2015
17.12.2015
16.12.2015
15.12.2015
14.12.2015
13.12.2015
12.12.2015
11.12.2015
10.12.2015
09.12.2015
08.12.2015
07.12.2015
06.12.2015
05.12.2015
04.12.2015
03.12.2015
02.12.2015
01.12.2015
30.11.2015

Mikä on elävä joulukalenteri?

Joka aamu aukeavat vanhan palotallin (Vuolenkoskentie 1198) paljon elämää nähneet ovet...

Ovien takaa paljastuva luukku kertoo missä päivän tapahtuma tai tempaus sijaitsee. Kurkkaa tältä verkkosivulta, vanhalta palotallilta tai kyläpisteeltä, minne päivän luukku kuljettaa ja lähde tunnelmaan mukaan (pst. jos etukäteisvinkkiä kaipaat niin täällä on vihjattu)! Ajankohtaista -sivulta puolestaan voit tuoreeltaan ammentaa edellispäivän luukkufiiliksiä.

Joulukalenterin ajatus

Hyväntekeväisyys kulkee joulukalenterin mukana

Muistoja viime joululta ...ja kesältä

Kalenteritapahtumat ja -kohtaamiset 2014 jättivät jäljikseen muistoja ja tarinoita. Niiden lämmössä oli hyvä tarjeta halki kevättalven pakkasten, hiihtolauduilla pisti hymyilyttämään ja saattoipa vielä kesän kuluessakin muistua mieleen nuo luukkuyllätykset ja tempausten mukavat kutinat.

Tästä klikkailemalla pääset muisteloimaan kaikkea sitä mitä viime joulu toi tulleessaan kylällemme:

Joulukalenterin luukut vuonna 2014

Kyläpisteen ikkuna jouluisena

Tonttuja kesätorilla!

 

Ooooo! Oletko se  S I N Ä?  Tässä ihan pieni sydän alkaa levottomasti läpättää rintapielessä, posket punehtuvat, suu vetää vinhasti muikulalle. On niin kertakaikkiaan fantsua tavata  Sinut  täällä, Joulukalenterin lämmössä!

Yhteystietomme

Elävä joulukalenteri

Avoinna joulukuun ajan vanhalla palotallilla

Vuolenkoskentie 1196

19160 Huutotöyry

Yhteys kalenterityttöihin:

joulukalenteri@vuolenkoski.fi

 

Kyläpiste palvelee

Ma, ti, to ja pe 9 - 17

Ke, la 11 - 17
Ma, to, pe parturi-kampaaja ajanvarauksella,

Ti hieroja-fysioterapeutti ajanvarauksella

Vuolenkoskentie 1442
19160 Huutotöyry

Vuolenkosken kyläyhdistys ry
19160 Huutotöyry

puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi