Rusinakerho

Rusinakerho on Pohjois-Iitin eläkeliiton ryhmä, jonka tarkoituksena on aktivoida ja tuoda yhteen kylän senioreita. Alussa ryhmä kokoontui entisen osuuspankin alakerran kerhohuoneessa, nyt ryhmä kokoontuu PeuranKellon yläkerrassa joka toinen viikko.

Rusinakerhon hauska ja elämänmyönteinen nimi on herättänyt runsaasti iloista ja hyvällä tavalla humoristista huomiota. Marjatta Laukkanen kertoi tarinan nimen syntymisestä. Marjatta kertoi hänen erään lapsenlapsensa aikoinaan kutsuneen häntä aina rusinaksi. Ja kertaalleen taas lapsenlapsen soittaessa mummolleen, kysyi hän mummoltaan, että "Oletko taas käynyt siellä rusinakerhossa?". Marjatan mielestä nimi oli niin hauska ja sopiva, että hän ehdotti sitä kerhon nimeksi seuraavalla tapaamisella. Kaikki muutkin kerholaiset ihastuivat Marjatan tarinaan ja siitä lähtien Pohjois-Iitin eläkeliiton ryhmä on kulkenut nimellä Rusinakerho.

Rusinakerhon tapaamisissa kahvitellaan, pelaillaan, kilpaillaan, kerrotaan juttuja, lausutaan runoja, vaihdetaan kuulumisia ja ennen kaikkea tavataan tuttuja ja tutustutaan toisiin. Ryhmän toiminta on hyvin vapaamuotoista. Kerhon toimintaan kuuluvat myös joulujuhlan ja kesäpäivän vieton järjestäminen, joihin kutsutaan myös muita eläkeliiton ryhmiä. Rusinakerho osallistuu myös eläkeliiton järjestämille matkoille.

Rusinakerho ottaa mielellään vastaan uusia jäseniä; kerholla ei ole ala- eikä yläikärajaa, eikä myöskään tarvitse olla eläkeliiton jäsen osallistuakseen Rusinakerhon toimintaan. Kerhon toiminnasta saat parhaiten lisätietoa ottamalla yhteyttä Marjatta Laukkaseen tai tulemalla suoraan mukaan yhteisiin tapaamisiin ja tapahtumiin.

Yhteystiedot

Rusinakerho
Paula Niinipuu
050 5848324

Tagit

eläkeliitto, Pohjois-Iitti