3-6-luokka Vierumäen jäähallissa 5.10.

3-6-luokka kävi Vierumäen opiston jäähallissa luistelemassa 5.10. Vierumäelle mentiin huoltajien kuljetusavulla ruokailun jälkeen. Luistelutapahtuma alkoi kello 13.

Mukaan tarvittiin tasku- tai otsalamppu, koska jäähallissa oli hämärää. Teemana oli surullisen mörön aarteen etsiminen. Haamuiksi pukeutuneet ohjaajat lisäsivät vierailun satutunnelmaa.

Jäällä pelattiin ja leikittiin erilaisia pelejä. Leikkeihin ja peleihin oli yhdistetty luistelutekniikan opetusta. Koululaiset viihtyivät hyvin satumaisesti toteutetussa ympäristössä. Tapahtumaan kuului myös kaksi upeaa jäätanssiesitystä. Aivan lopussa 16-vuotias jäätanssija esitti upean ohjelmanumeron.

Lopussa oli vapaata luistelua. Mörön aarrepalloa otettiin kiinni ympäri jäähallia.

Onnistuneen päivän jälkeen koululaiset olivat tyytyväisiä ja väsyneitä. Kaikki haluaisivat lähteä jäähalliin pian uudelleen.

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Tervetuloa tutustumaan uusittuun Kyläkeskukseen ja kyläkauppaan sekä uusiin mutta tuttuihin kyläläis-M-kauppiaisiin tammikuussa 2024.
 
Kyläneuvonta: 044 788 7878
 

Liikuntahallikorttien uusiminen

Areenan kortin voit uusia lähettämällä uusimispyynnön ja nimesi, jolla kortti löytyy järjestelmästä osoitteeseen:

areena@vuolenkoski.fi tai soittamalla numeroon: 044 788 7878

 
Hieroja Minna Kangassalo palvelee Kyläkeskuksella alkaen 25. tammikuuta 2024 aina torstaisin joka toinen viikko,
ajanvaraus p. 040-7411125 soittamalla tai viestillä.
 
Parturi-kampaaja Sini Susanna sopimuksen mukaan. Ajanvaraus: 044 988 2733
 
Yhteystiedot:
Kyläpiste 044 788 7878
Osoite: Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry